Lapset ja perheet
LEIKKIÄ JA VAUHTIA
Perheliikunta on hauskaa yhdessäoloa ilman suorituspaineita. Yhdessä leikkiminen ja liikkuminen on perheen laatuaikaa, josta syntyy muistoja ja unohtumattomia hetkiä. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa myönteisesti lapsen hyvinvointiin ja sosiaaliseen kehitykseen, koska liikkuessa ja leikkiessä lapsi harjoittelee vuorovaikutustaitoja ja opettelee tulemaan toimeen muiden kanssa.
Rientolan Setlementti järjestää lukuvuonna 2024-2025 järjestää 1–3-vuotiaille lapsille tarkoitetun Taaperot ja hulivilit -kurssin, jossa vanhempi ja lapsi liikkuvat yhdessä ohjaajan opastamana musiikin soidessa taustalla. 3-4-vuotaiden temppukoulussa lapset toimivat itsenäisesti ohjaajan johdolla. Leikkien ja harjoitteiden avulla opetellaan hallitsemaan kehoa. Samalla kehittyvät lapsen motoriikka ja tasapainotaidot.
KÄSILLÄ TEKEMISEN ILO
Rientolan Setlementti järjestää useita erilaisia lapsille ja perheille suunnattuja keramiikan ja muiden kädentaitojen kursseja. Lapsen ja aikuisen keramiikka -ryhmät ja kaikenikäisille suunnatut keramiikan ja kädentaitojen lyhytkurssit antavat lapsille ja perheen aikuisille mahdollisuuden viettää aikaa yhdessä mukavan tekemisen parissa. Kädentaitojen harjoittamisen myötä sekä lapsen että aikuisen aistiherkkyys, havainnointi, luovuus ja avaruudellinen hahmottaminen kehittyvät.
Lisätietoja kursseista, hinnoista, kurssipaikoista, aikatauluista ja ohjaajista löydät kurssisivustoltamme, jossa voit myös ilmoittautua.
MUSIIKKI YHTEISTÄ ON!
Rientolassa alkavat keväällä 2025 uudet muskarit vauvoille (3-12 kk) ja 1-3-vuotiaille. Musiikkileikkikoulu eli muskari kehittää alle kouluikäisen lapsen musiikillisia ja liikunnallisia perusvalmiuksia. Samalla harjoitellaan kuuntelu- ja keskittymiskykyä sekä tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä. Muskarissa lauletaan, loruillaan, kuunnellaan musiikkia ja liikutaan musiikin tahdissa sekä tutustutaan vähitellen nuotteihin, rytmeihin ja soittimiin. Ryhmät ovat suunnattuja sekä vanhemmalle että lapselle/ lapsille.